Winter comes...

Hihhahuhha talvi tulee, on jo 5 astetta pakkasta ja piikkuse lunta maas... Ei oo kivaa ku tupakalle menneski jäätyy jo. Ei me tupakoijat mihikä keuhkosyöpää kuolla vaa pakkasel parvekkeelle jäätymisee ! Mut myönnetää, on varmaa maailman ihaninta pussailla lumisatees <<3 En oo nyt paparazzeillu yhtää ko en tiiä mis kameran akkulaturi on.. Mut on vaa nii ihanaa ku askelten alla rapisee jäätyneet puunlehet.. ♥

Rakas taivaan isä, miks just minä,

mikset sä auta mua huonoina päivinä ?

kukaan ei välittänyt,käsittänyt,
kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
johon ei ole koskaan voimaa.

♥ : jippuuu-

Maailmas riittää liiaks näitä kusipäitä.

Eijjeijeij, mistä ees alottaisin ? Vaikka siitä, ku sain tossa pari päivää sitte tuntemattomasta numerosta puhelun, vastasin : "moi" ja sitte kuuluu miehen / jätkän ääni jota en tunnistanu : "vedä ne sun ranteet auki VITTU sä oot perseestä".. Se pisti miettimää sitä, että kui monet ihmiset miuta oikeesti  vihaa... Niitä on niiiiiiin paljo, monet ihmiset ei tiiä miust ku nimen ja minkä näköne oon, ja sitte kaiken paska mitä ne on kuullu muilta. Paskanpuhujat, muokkaa tarinoita, keksii omii tarinoita, mutta EI MIUTA KIINNOSTA ! Vituttaa vaa se että miun on aika vaikee tutustuu enää oikee kehekää täälläpäi maailmaa ku kaikki tietää ne miun kaikki paskat asiat, muokattuina versioina tietty

.

  Onha mulla elämässä hyviäki asioita, koti, perhe, muutama frendi, poikaystävä... Siihe se melkee jääki, mutta yritän silti olla onnelline ja pärjätä, mut ei se vaa oo nii helppoo. Oon huomannu, et oon liian heikko elämään täs maailmas. Kaipaan pois. Siin vaihees ku yleisimmät tunnetilat on masennus, ahdistus, ikävä, itkupotkuraivarifiiilis, ni rupee miettimää sitä et onks elämäl enää mitää hyvää antaa miulle.. Rupeen jo tajuumaa että ei.

 Tän kaiken takia myönnän miettineeni itsemurhaa, paljonki. Oon suunnitellu kaiken valmiiks, mut haluisin viel kuiteki jatkaa tätä, koska tiiän et vuoden päästä miu elämä on todennäkösesti paljo parempaa tuol jossai 150km päässä täältä missä nyt oon, siellä oman kullan kanssa. Mut en tiiä jaksanko siihe asti, onko mulla voimia ? Haluisin jatkaa, en vaan tiiä jaksanko. Ja se pistää itteniki miettimää...

hopeless.

En jaksa enää pettyä uudelleen, 

en jaksa enää elää huomiseen.

En tajuu mite voi olla näi paska olo, ahistaa, pelottaa, vituttaa, masentaa..

Ja on nii tyhjä fiilis. Ja turha. En löydä merkitystä itelleni, en syytä miks 

elän. En jaksa keskittyy mihikää, en saa mitää aikaseks. Oon vaa kyllästyny itteeni.

Kaipaan kaikkii rakkaita, jotka on jo taivaas, tavallaa haluisin sinne niie luo,

en pelkää kuolemaa, miulle se, et mie kuolisin, on iha neutraali asia,

ei mitää pahaa. Tavallaa toivonki et pääsisin pois täält. Mut on yks ihmine,

joka ei sen jälkee enää jaksais, tiiän sen. Ja haluun et hää voi elää elämäsä

loppuu asti, kuolla luonnollisest, ei oman käden kautta. Se ihmine, äiti ♥

Tiiän et hää romahtais iha täydellisest, sen tiiän. Tai luulen tietäväni.

Mut silti, en vaa tiiä onko mulla enää energiaa tähä elämää. Oon suunnitellu 

kaiken kuolemasta, tavan, ajan ja paikan. Mut.. Oon miettiny sitä, et milt se tuntuu,

ku tajuu et tää oli nyt tässä, minuuttien päästä miuta ei oo enää.

Sitä, milt tuntuu ku näkee kaikki rakkaat viimestä kertaa,

tekee asiat viimestä kertaa. Se tuntuu pahalta, mut houkuttelee.

Oon pahoillani, mut nyt mietin itsemurhaa,

ja kaiken tän jälkee en tekis sitä turhaa.