Kadulla, hiuksiini sataa lunta

On joteki tosi väsyny olo. Nii fyysisesti kun henkisestikki. Ei jaksais mennä kouluu, ei jaksais mennä terapiaa, ei jaksais olla kavereitten kans, ei jaksais ees nukkua. Yritän vaa pitää itteni kasassa käymässä koulussa ja olemalla keskustassa, vaik ei yhtään huvittais. Pakko ahertaa koulukirjojen kanssa, haluun kuitenki johonki kouluu. Jos äiti nyt päästää. Tänne en nimittäi jää opiskelemaa, se on päätetty jo ajat sitten. Ei mulla kyl mitää viisasta asiaa ees oo, koha ny tylsyyksissäni ja vittuuntumisissani tulin tänne avautumaa. Mut jaksaa muutamat kaverit ja poikaystävä sentäs vähän aina piristää.. Kiitos kaikille rakkaille ku ootte miun mukana, hyvissä ja pahoissa fiiliksissä :)

Stressi ja tunteiden puutostila,

sai sisälläni aikaan ukonilman.

Mä en jaksa tänää yhtää mitää enkä ketää, antakaa mun vaa olla.

Ei elämä oo pelkkää ruusuil tanssimista, 

kun liian usein kaikki paska putoo suoraan niskaan. 

mä oon väsynyt, mä oon poikki. 

kestää kaiken sen paskanpainon joka minut tavoitti, 

se johtuu väärist valinnoist, oon pahoillani

--

Nyt hän tietää mitä tehdä,
taakse jää ahdinko, eteenpäin palkinnot.
Tyttö kohtaa pimeän, se tappaa kirkkaan valon,
vaan kohtaamalla kuoleman voi päättää valkean paon.
Nyt on yö pimee, kaikki muut nukkuu,
oon kyyneleit vuodatettu, ne vielki virtaa.
Ja viel muutama hetki, sit lopuu elämän retki.
Joten yli rajojen hän on löytänyt pakotien,
tyttö liikkuu varoen suojas varjojen.
Astuu sillan päälle, ei epäile yhtään,
vesi alapuolel näyttää tyhjää tilaa.

On kokenu tarpeeks, valmis heittää kaiken,
päätös on tehty mut edes vaikein.
Tytön kylmät jalat ottaa viimesen askeleen,
ja hengenvedot loppuu jääkylmään veteen.
Painutaan alle maan, pois pahasta nukkumaan.
Lennetään taivaasee, tuu peräs mie jo edelt meen.